©1996-2018 Arto Alanenpää Internetsivut
Youtube-kanava - IN ENGLISH

<- Takaisin | Yhteystiedot | Vanha linkkisivu




Näpyttelen laskimeeni lukemia näytöltä, 4700/365 ja lyön enteriä. Kyllä, se tekee 12,87671232876712. Niin paljon kultakiloja Euroopan suurimmasta Kittilän kaivoksesta menee keskimäärin ulkomaiseen omistukseen joka päivä. Lukeman löysin Uuden Suomen artikkelista, jossa kerrottiin Kanadalaisomisteisen kaivoksen tuottavan vuodessa noin 4700 kiloa kultaa. Juttua kirjoittaessa löydänkin uuden lukeman, Suomen kuvalehdestä, 6300 kiloa kultaa viime vuonna. Se oli heidän ennätyksensä. Viime vuonna kaivos tuotti kultaa 17,2 kiloa päivässä, mutta mihin se katosi? Kanadalaisten omistukseen.

Suomessa on 11 toimivaa kaivosta, joista kuudessa kaivetaan kultaa. Kittilän Suurikuusikon kaivosoikeudet osti ruotsalainen Riddarhyttan 1990-luvun lopussa, mutta kanadalainen Agnico Eagle osti ruotsalaisilta koko osakekannan vuonna 2005 ja sai siten esiintymän oikeudet. Kaivos aloitti toimintansa vuonna 2008.

Kaivosteollisuudessa tapahtui suuri muutos Suomen Eta-jäsenyyden myötä vuonna 1993. Silloin malminetsintään aukesi mahdollisuus muillekin kuin suomalaisille. Myöhemmin kaivos toisensa jälkeen siirtyi ulkomaalaisten omistukseen, Ruotsin, Kanadan ja Austraalian.

Esimerkiksi Pyhäsalmen kaivoksen omistaa kanadalainen First Quantum Minerals.

Pampalon kaivoksen omistaa nykyisin Endomines Oy, joka on ruotsalaisen Endomines AB:n tytäryhtiö, mutta ennen ruotsalaisia sen esiintymän oikeudet Outokumpu myi australialaisen Dragon Miningin suomalaiselle tytäryhtiölle Polar Miningille. Endominesin puheenjohtaja on Staffan Simberg. Ruotsalaisen Endomines AB:n kaikki mineraaliesiintymät ovat Suomessa.

Pahtavaaran kaivoksen on omistanut kolme eri ruotsalaista yhtiötä, Terra Mining Oy, ScanMining Oy sekä Lappland Goldminers AB. Myöhemmin konkurssipesän näistä jäljimmästä vuonna 2016 osti kanadalainen Rupert Resources. Oriveden kaivoksen omistajuus vaihtui Outokummun luopuessa kaivostoiminnasta sen hallussa olleet kultaesiintymät siirtyivät Polar Mining Oy:lle, jonka omistaa australialainen Dragon Mining. Outokummun puheenjohtajana toimii Jorma Ollila.

Arto Alanenpää, talkradio.fi
Lähde: Uusi Suomi, Vastuullisetuutiset.fi, Suomen Kuvalehti, Outokumpu

"Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen." 1. Tim. 6:9